Säveltäjävieraat

 

Cecilia Damström, säveltäjä

Avaa CV klikkaamalla tästä

Kyky ajattelemaan ja tuntemaan on mikä erottaa meidät ihmisiä kaikista muista lajeista maan päällä. Tätä säveltäjä Cecilia Damström (1988) tavoittaa musiikissaan, saada kuuntelijaa ajattelemaan ja tuntemaan.

Helsinkiläinen Damström on kotoisin monikielisestä perheestä ja leikkiikin mielellään sävellyksissään kielillä ja monikielisyydellä. Klassisen pianistin koulutus taustanaan ja teatteri yhtenä tärkeänä harrastuksena, on luonnollista että harmonia, suunta, musiikillinen dramaama ja ekspressiivisuus ovat läsnä hänen musiikissaan.

Valmistumisestansa vuonna 2014 lähtien hän on työskennellyt tilausteosten parissa erilaisille ensembleille ja festivaaleille. Hänen teoksiaan on palkittu useissa sekä kansallisissa että kansainvälisissä sävellyskilpailuissa vuosina 2009-2016. Hänen orkesteriteoksia ovat esittäneet Jyväskylä Sinfonia (2016) ja Avantia! (2016) ja niitä on myös esitetty festivaaleilla kuten Ung Nordisk Musik (2016) ja Tampering-festivaali (2014, 2015 ja 2017).

Damströmin laaja teosluettelo sisältää kamarimusiikkia, vokaali- ja kuoromusiikkia, orkesteriteoksia sekä kaksi kamarioopperaa. Hänen musiikkiansa on esitetty Kanadassa, Saksassa, Englannissa, Espanjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Islannissa ja Tsekissä. Damströmin musiikkia esitetään säännöllisesti Suomessa sekä konserteissa että erilaisilla festivaaleilla kuten Tampere Biennale (2010, 2012 ja 2014), Helsinki Winds (2017), Sysmän Suvisoitto (2015), Porvoon Suvisoitto (2011), Tampering-festivaali (2014, 2015 ja 2017), VocalEspoo (2014 ja 2016) sekä Kokonainen Festivaalilla, jossa hän toimii residessisäveltäjänä. Hänen musiikkia on radioitu Ruotsissa, Saksassa ja säännöllisesti Suomessa. 

Damström opiskeli sävellystä Hannu Pohjannoron johdolla Tampereen Ammattikorkeakoulussa josta hän valmistui 2014. Tänä vuonna hän viimeistelee maisteriopintojaan Malmö Musikhögskolanissa professori Luca Fransesconin johdolla. Hän on myöskin saanut paljon inspiraatiota mestarikursseilta ympäri Eurooppaa.

Viimeisiä merkittävämpien sävellystilauksista mainittakoon lastenooppera “Dumma Kungen” joka sai kantaesityksensä marraskuussa 2017 ja Kokonainen Festivaalin tilaama laajamuotoinen trilogia “Naisen Kohtalo”, joka koostuu kolmesta pianokvintetosta, jotka esitetään Kokonainen Festivaaleilla vuosina 2017-2019. Työn alla töitä ovat orkesteriteos Helsingborg Sinfoniaorkesterille ja harmonikkakonsertto Janne Valkeajoelle – hänen sävellystilaukset ulottuvatkin loppuvuodelle 2019 asti. Damströmia ovat tukeneet muun muassa Suomen Kulttuurirahasto, Uudenmaan maakuntarahasto, Pirkanmaan maakuntarahasto ja Svenska Kulturfonden.

Raoul Björkenheim, säveltäjä

Avaa CV klikkaamalla tästä

Raoul Björkenheim syntyi Los Angelesissa 1956 ja on pitänyt tukikohtinaan Helsinkiä ja New Yorkia. Hän opiskeli kitaransoittoa ensin Helsingin konservatoriossa ja sitten Berklee College of Musicissa Bostonissa, kunnes palasi Helsinkiin 1981. Tämän jälkeen Raoul on ollut aktiivinen monipuolisesti soittajana sekä säveltäjänä.

Raoul perusti useita bändejä palattuaan Suomeen, kunnes vuonna 1983 hän tutustui Edward Vesalaan ja soitti tämän Sound and Fury yhtyeessä neljä vuotta. 1987 hän perusti ehkä tärkeimmän yhtyeensä Krakataun. Raoul on soittanut myös Helsingin Sinfoniaorkesterin, Avanti!n, RSOn, UMOn ja Tampereen Filharmonian solistina

Nykyään Björkenheim esiintyy omien yhtyeidensä Ecstasy, Triad, Blixt, Scorch quartet, kanssa sekä soolokitaristina.

Björkenheimille on myönnetty mm. Yrjö-palkinto (paras jazzmuusikko) sekä Emma-palkinto (paras levytys). Raoul virailee RUSK-festivaalilla ensimmäistä kertaa.

Ralf Nyqvist, säveltäjä

Avaa CV klikkaamalla tästä

Ralf Nyqvist(1966-) on muusikko, jonka juuret löytyvät suomenruotsalaiselta Pohjanmaalta missä hän asuu kotikaupungissaan Vaasassa.

Ralf on saanut jazz-pedagogin koulutuksensa Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa, jossa hän opiskeli myös klassista sävellystä. Hän päätti kuitenkin vaihtaa opinnot jazz-sävellykseen Helsingin Sibelius-akatemian jazz-osastolle, josta hän myöhemmin valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2000.

Nyqvist on toiminut kapellimestarina Vaasan ruotsinkielisessä Wasa Teatterissa 25 vuotta. Siellä hän on osallistunut noin 50 näytelmän tekoon, joista suurin osa on ollut musiikkinäytelmiä. Hän on myös työskennellyt muissa teattereissa kuten Vaasan kaupunginteatterissa, Kokkolan kaupunginteatterissa, Turun ruotsinkielisessä teatterissa (Åbo Svenska Teater) sekä Tampereen Kaupunginteatterissa. Nyqvist on myös toiminut pedagogina Pohjanmaan rytmimusiikin koulutuslaitoksissa ja kouluttajana big band -kurseilla ympäri Suomea.

Säveltäjänä ja sovittajana hänet on usein kutsuttu erilaisiin ryhmiin mukaan eri musiikkialojen taholta, mm. taidemusiikki- sekä jazz -alalle ja myös vokaalimusiikki-alalle. Hän on tehnyt musiikkia big-band orkestereille (Kvarken big band, Umo big band, Bothnia rhythm orchestra) ja sinfoniaorkestereille. Hänelle on myös kertynyt paljon työkokemusta lastenmusiikin sekä kansanmusiikin parissa. Ralf on suosittu sovittaja ja kapellimestari orkestereissa ja kuoroissa. Hän on työskennellyt mm. Vaasan kaupunginorkesterin ja Vaasan kamarimuusikoiden kanssa.

NYT-ensemble ja Mylläri-Nyqvist duo ovat Nyqvistin omia ryhmiä joiden kanssa hän on julkaissut CD-äänitteitä. Lukuisien tehtävien ja töiden joukosta voidaan myös mainita osallistuminen Ostrobothnia jazz sextettiin, yhteistyö saksofonisti Peter Nordwallin kanssa levytyksineen ja viimeisimmin Double image duo -projekti lyömäsoittaja Markus Ketolan kanssa.

Sauli Zinovjev, säveltäjä

Avaa CV klikkaamalla tästä

Sauli Zinovjev (s. 1988, Lahti) on noussut yhdeksi ikäpolvensa soitetuimmista säveltäjistä Suomessa. Toistuvia teemoja hänen taiteessaan ovat vahvat tunnelmat ja tyylillinen monipuolisuus. 

Zinovjevin läpimurtona voidaan pitää 3. kansainvälisessä Uuno Klami -sävellyskilpailussa palkittua orkesteriteos Gryfiä. Zinovjevin musiikkia ovat esittäneet ja tilanneet mm. Radion Sinfoniaorkesteri, Lahden ja Oulun kaupunginorkesterit sekä Kymi Sinfonietta. Syksyn 2017 kohokohtia ovat mm. viulukonserton kantaesitys (Pekka Kuusisto ja Oulu Sinfonia, joht. Johannes Gustavson) ja orkesteriteos Batterian debyytti Tukholman Berwaldhallenissa (Ruotsin RSO, joht. Klaus Mäkelä). Parhaillaan Sauli Zinovjev säveltää sellokonserttoa, jonka sellisti Sirja Nironen ja Sibelius-Akatemian Sinfoniaorkesteri (joht. Atso Almila) kantaesittävät helmikuussa 2018.

Sauli Zinovjev opiskeli sävellystä Sibelius-Akatemiassa Tapio Nevanlinnan johdolla sekä muun muassa Wolfgang Rihmin oppilaana Karlsruhessa, Saksassa. Tällä hetkellä Zinovjev asuu ja työskentelee Helsingissä. 

http://www.saulizinovjev.com

text