Kevin Åkerlund

Rusk – Kamarimusiikkia Pietarsaaressa

RUSK-festivaali on marraskuun lopulla vuosittain Pietarsaaressa järjestettävä musiikkifestivaali, jossa yhdistyvät korkeatasoinen kamarimusiikki ja eri taiteenalat. Yhteentörmäyksen ytimessä on kaupungin keskustassa sijaitseva Schauman-sali, mutta tapahtumat levittäytyvät myös laajemmin ympäröivään kaupunkimiljööseen.

Festivaalin perustivat vuonna 2013 klarinetisti Christoffer Sundqvist ja säveltäjä Sebastian Fagerlund, jotka toimivat festivaalin taiteellisina johtajatina 2013-2019. Vuodesta 2020 RUSK-festivaalin taiteellisena johtajana toimii kapellimestari Anna-Maria Helsing.

Viikon aikana kuullaan konsertteja, joissa suomalaiset ja kansainväliset muusikot esittävät kamarimusiikin klassikkoja ja harvinaisuuksia sekä uutta musiikkia. Festivaali kutsuu vuosittain fokus-säveltäjäkseen kansainvälisen säveltäjävieraan. Säveltäjävieraiksi on kutsuttu Sebastian Fagerlund (2013), Daníel Bjarnason (2014), Jesper Nordin (2015), Jukka Tiensuu (2016), Cecilia Damström (2017), Raoul Björkenheim (2017), Ralf Nyqvist (2017), Sauli Zinovjev (2017), Erkki-Sven Tüür (2018) ja Outi Tarkiainen (2019).

RUSK-festivaalin tavoitteena on heijastaa omaa aikaamme kaikkine muunnelmineen ja haasteineen. Se on sulatusuuni, jossa luovuus saa virrata eksoottisissa yhteyksissä vuoden pimeimpänä ja koleimpana aikana.

17.–21.11.2020

Taiteellinen johtaja

Anna-Maria Helsing

Vuoden teema

Less is More – More or Less

Vuoden säveltäjä

Juhani Nuorvala